Meillä ovat aamut olleet viime aikoina vaikeita.
Usein diabeetikoilla on ns. aamunkoittoilmiö, eli inska ei jaksa pitää sokereita normaalitasolla koko yötä, vaan sokerit alkavat nousta aamua kohden.
No, tuossa katselin päiväkirjamerkintöjä muutaman päivän takaa. Aamuarvoina on meillä ollut
3,7
3,2
2,6
3,1
Eli ollaan oltu liian matalalla (alle neljän arvoja ei saisi olla).
Mitään muutosta ei ole tehty viime yönä insuliineihin, mutta silti aamulla tulos 8,6.
Tämä kertoo taudin epäloogisuudesta. Kaikkina näinä viitenä yönä ollaan oltu kahden aikaan suurinpiirtein samoissa luvuissa, siinä 13 hujakoilla. Emme laita inskaa yöllä (jos luku on tuossa 13 kohdilla), ettei tipahda liian alas. Miksi siis neljänä yönä peräkkäin ollaan oltu noin matalilla (ja kerran tosi matalilla), mutta viime yönä pärjättiin tosi hyvin?!
Voi, kun jostain saisin sen taikasauvan, joka avaisi minulle tämän sairauden. Voi, kunpa ymmärtäisin joka ainoan epäloogisuuden. Miten helppoa elämä olisi. Aina voisin sanoa, että TUOSTAHAN tämä johtuu.
Arpapeliltä tämä suurimmaksi osaksi tuntuu, tämä diabeetikon elämä. Arpapeliähän elämä muutekin on, mutta jotenkin tässä vedetään aika isoilla panoksilla. Ihan kuin pelattaisiin venäläistä rulettia lapsen hyvinvoinnin kustannuksella, eikä kukaan voi tietää, missä kohtaa se luoti on. Kun pamahtaa, niin pamahtaa.
Kaiken tämän keskellä on vain pakko hyväksyä se tosiasia, että tämä penteleen tauti on epälooginen. Kaikki muuttuu hetkessä, ja hyvin usein ilman mitään selitystä. Et keksi syytä, vaikka pääsi kipeäksi miettisit. Joskus (=kun menee hienosti) tämä on helpompi hyväksyä. Useimmiten ei. Se vaan kalvaa, kun ei tiedä MIKSI. Miksi lapseni sairastui? Miksi miedän perheen verikokeet menivät hukkaan (emmekä siis edelleenkään tiedä, onko Niilo myös potentiaalinen sairastuja)? Miksi eilen meni hyvin, tänään huonosti (tai päinvastoin)? Miksi, miksi, miksi... Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Pää täynnä kysymyksiä. Eikä kukaan voi kertoa vastauksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti