sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kuulumisia kesälaitumilta

Kesäkuussa olimme Espanjassa, Morairassa kaksi ihanaa viikkoa. Reissu meni loistavasti.

Lentokentällä ei tällä kertaa erikseen tarkisteltu mukanamme kulkevia kylmäpatruunoita, vaan "päästivät ne läpi" suoraan. Viime reissulla etsittiin esimies miettimään, voiko kylmäpatruunoita viedä lentokoneeseen. Silloinkin voi, mutta nyt sitä ei edes ihmetelty.

Paikka oli uskomattoman kiva. Rauhallinen, lapsiperheelle sopiva. Rannat siistejä ja matalia. Ilmat suosivat, lämmintä ja aurinkoa riitti joka päivälle.

Eeron sokerit olivat melkolailla kuosissa koko ajan, kanyylit pysyivät eikä kuumuus suuria temppuja tehnyt. Insuliiniannokset pidettiin normaaleina. Eero ui todella paljon, joten oli hyvä, kun mukana oli pieni kylmälaukku, mihin sai pumpun aina viileään piiloon. Samalla juomat pysyivät kivasti kylmänä.
 

Vesipuistossakin käytiin.

Siellä pumppu oli lähes koko ajan irti. Ruualla kiinnitettiin pumppu paikoilleen ja laitettiin inskaa.

Niin paljon tuli vesipuistossa uitua, että sokerit oli pikemminkin matalalla kuin korkealla.

Olimme sattumoisin samaan aikaan Morairassa kuin toiset ystävämme, joten vesipuistopäivä vietettiin isolla suomalaisporukalla. Kävimme myös kyläilemässä toisessa suomalaisasunnossa. Hauskaa. :)

Lomalle Espanjaan saatiin myös suru-uutinen. Isoäitini, eli äitini äiti, oli nukkunut pois.





Juhannusta vietimme perheen parissa mökillä.

Ihana viikonloppu täynnä laulua ja naurua.  Ja tietysti hyvää ruokaa. ;)


Lapset saivat mökille trampoliinin, joten heilläkin riitti puuhaa. Ja tramppis on kyllä hyvä sokerien tasoittaja!







Juhannuksen jälkeen matkasimme Jyväskylän välipysähdyksen kautta Kajaaniin saattamaan isoäitini viimeiselle matkalleen. Surullisesta teemastaan huolimatta oli mukava nähdä niitäkin sukulaisia, joita ei muuten ole pitkään aikaan nähnyt. Isoäitiä on ikävä. Hänen ajatusmaailmastaan ja pyyteettömästä rakkaudestaan voisi moni (minäkin) ottaa oppia.

Olimme viime viikolla pari yötä mökillä ja toiseksi yöksi saimme ihanan kummityttömme sinne perheineen. Paistoimme tikkupullaa ja vaahtokarkkeja nuotiolla. Suosittelen. Uitiin (myös minä!) monta kertaa. Vesi oli ihanan lämmintä.

Tänä viikonloppuna olemme juhlistaneet Hannaa, joka pääsi ripille ja Jerryä joka täytti kuusi vuotta. 

Tulevia lomasuunnitelmia ei kauheasti ole. Viikonloppuna juhlistetaan Samin 40-vuotisjuhlia Vesilahdella. Linnanmäelle mennään viikon päästä. Viihdymme Helsingissä muutaman yön siskon kotia lainaten. :)

Kesä on ihana. <3

AI NIIN! Diabeteskontrollikin oli. Pitkäaikaissokeri oli laskenut. 9,2->8,8. Suunta on siis oikea! (minä tietenkin toivoin, että laskua olisi ollut enemmän, mutta pitkän noususuhdanteen jälkeen oli ihan kiva, että oli lähtenyt alaspäin) Vuosikokeetkin otettiin, ne olivat kaikki ihan ok. Hyvä niin. <3

4 kommenttia:

  1. Mukavaa näin blogin välityksellä kuulla ihanasta kesälomastanne ja oikein paljon terveisiä Eerolle!Vielä 5 viikkoa ansaittua lomaa ja sitten olemmekin jo kolmasluokkalaisia!Tanja

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa mukavalta kesältä, vaikka surua siihenkin on mahtunut. Otan osaa!
    Vielä olisi kuitenkin kesää jäljellä :) Toivottavasti se jatkuu iloisissa merkeissä!

    -Hanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna!
      Mukava kesä on ollut ja nautimme kyllä loppukesästäkin. :)

      Poista