keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Ymmärrätkö? Todella?

Onko sinulla ollut tilannetta, jossa kukaan ei ole ymmärtänyt, mistä oikein puhut?

Mulla on, useasti. Johtunee ehkä myös siitä, että saatan puhua ummet ja lammet ja huomata, etten tajua itsekään, mitä yritän sanoa. Mutta monesti on ollut se tilanne, että olen ääneen pähkäillyt Eeron sokereita, niitten korkeutta/mataluutta tai jotakin muuta diabetekseen liittyvää ja tajunnut samalla, että olisin voinut yhtä hyvin olla hiljaa. Nuo tuossa vieressä eivät vain ymmärrä.

Eikä se ymmärrys ole siitä kiinni, etteikö heitä kiinnostaisi. Kiinnostaa kyllä, ja haluavatkin useimmiten tietää lisääkin. Mutta välillä on vaan niin rasittavaa alkaa "vääntämään rautalangasta". Ja miksi toisaalta edes pitäisi. Ystäväni tietävät ihan tarpeeksi tästä taudista. Pärjäävät Eeron kanssa ja osaavat hoitaa tarvittaessa pieniä aikoja. Lisäksi on monia, jotka osaavat hoitaa Eeroa vaikka pidempään, yönkin yli.

Joskus vain itselle kaipuu puhua sellaiselle, joka todella YMMÄRTÄÄ.  Eli kokee samoja asioita kuin minä, päivästä toiseen.

Vertaistuki on tässä(kin) sairaudessa äärettömän tärkeää. Itse olen ollut "onnellisessa" (?) asemassa, minulla kun on ystävinä myös diabeetikkojen vanhempia ja diabeetikkoja. Heidän kanssaan on helppo puhua, he todella tietävät, miksi välillä on vaan niin v-mäistä mitata ja laskea ja pohtia ja miettiä. Tämä vain on väsyttävää.

Mutta olen tämän blogini kautta saanut myös lisää vertaistukea. Oikein ryhmällisen. Iloitsen heistä jokaisesta. Olen uusi ryhmässä, mutta nyt jo löytänyt monta lohduttavaa sanaa, useita kiinnostavia artikkeleita, monia mielenkiintoisia tarinoita ja ennenkaikkea saanut sitä vertaistukea. Mikään ei ole niin lohduttavaa, kuin kuulla että "hei, meillä oli just tolleen kanssa", kun painiskelee jonkun, ehkä äärimmäisen pienenkin, ongelman kanssa, ja tuntuu ettei löydä ulospääsyä.

Olen nauranut, hymyillyt ja ilahtunut lukiessani toisten diabeteslasten vanhempien tekstejä. Olen myös herkistynyt kyyneliin, kihissyt kiukusta tai pelästynyt toisen puolesta. Tuntemattoman henkilön, joka tuntuu kuitenkin niin tutulta jo pienen hetken jälkeen. 

Ihanaa (ja samalla surullista) on, että on joku toinen, joka todella YMMÄRTÄÄ. Elää tätä samaa arkea kuin mekin. Kiitos siis sinulle, Ystäväni, olitpa sitten tuttu entuudestaan, tai ryhmän kautta. Olet korvaamaton. Toivon sinun saavan joskus minulta jotain sellaista, mitä minä saan nyt sinulta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti