Tukiverkko

Se, joka pitää pinnalla kun ei itse jaksa. Se, joka sanoo: "hei, anna mä autan." Se on tukiverkko.

Meillä on laaja tukiverkko. Olemme siitä äärettömän onnellisia ja kiitollisia.
Jollakin toisella diabetesperheellä ei ole asiat yhtä hyvin kuin meillä. On perheitä, jotka eivät ole saaneet ketään opettelemaan diabeetikon hoitoa.

Yhdetkin auttavat kädet ovat arvokkaat.

Meillä niitä käsiä on useita. Kallen vanhemmat, äitini, pikkusiskoni. He kaikki osaavat ja haluavat "hoitaa" Eeroa samalla tavalla kuin ketä tahansa lapsenlastaan tai sisarenpoikaansa (meillä kun on vaan noita poikia siskoilla).

Ja nyt, rakas isosiskoni ja hänen perheensä halusivat myös tulla osaksi tukiverkkoamme. Siskoni olisi halunnut auttaa jo vuosia sitten, mutta silloin hän asui niin kaukana, että se oli lähes mahdotonta. Olen onnellinen siitä, että Salla on nyt lähellä, vaikkakin vasta niin kipeän surun kautta se tuli mahdolliseksi.

Eero sanoi minulle perjantaina: "Mä meen ensimmäistä kertaa Sallakummille yöks, kun se asu ennen niin kaukana ja nyt ihan lähellä!" Pojat, molemmat, odottivat innolla serkusten iltaa ja yökyläilyä.

Vein pojat niin, että Salla oli vielä töissä, ja Sallan kihlattu, Sami, oli kotona. Käytiin ohjeita läpi, ihmeteltiin asioita ja sanoin monesti: "kysykää Eerolta, hän osaa tämän."

Huomasin kaksi asiaa.

Eero osaa oman hoitonsa. Olen ihan varma, että hän osaa. Todella hyvin. Tunsin ylpeyttä, mutta myös surua. Pieni poikani (oikeastaan jo aika iso) on melkoisen koulun käynyt jo elämässään läpi.

Toinen huomioni liittyi Samiin. Siinä hän istui, esitti kysymyksiä ja oli kiinnostunut. Ei hänen ollut pakko. Ei hänen olisi tarvinnut. Hän oli kuitenkin sanonut Sallalle, että kyllä se sopii, hän kyllä kanssa opettelee. Itketti ihan, kun mietin, miten hyvältä tuntui. Hänkin haluaa oppia, auttaa ja olla osa myös meidän arkeamme.

Kaikki oli mennyt hyvin. Yöllä sensori oli piipannut matalaa sokeria, mutta siitäkin he olivat selvinneet. Ja noin vain, meillä on kaksi uutta rakasta ihmistä tukiverkossamme.

Kiitos.

Viime yönä, kello viideltä, Eero tuli supattamaan korvaan:

"Äiti, mä heräsin ja sokerit oli 2.3. Otin jo pillimehun, voinko ottaa vielä leivän?"

Mun kolmasluokkalainen. Iso poika jo.
Niin ja leipäkin otettiin, mutta siitä laitettiin sitten jo insuliinia.

Heinäkuussa lintsillä. :)