torstai 28. kesäkuuta 2012

Gdanskista terveisiä

Olin minilomalla. Ihanalla sellaisella.

Sain nauraa, syödä hyvin, juoda vielä paremmin, käydä vähän shoppailemassa, tutustua paikkaan kävellen, bussilla ja junalla. Ja kaiken tämän sain tehdä kertakaikkisen upeassa seurassa. Seitsemän akkaa valtasi Gdanskin neljäksi päiväksi. Oli huippureissu. Suosittelen kaupunkia lämpimästi. Ja perheelliselle Sopot on ehdottoman hyvä vaihtoehto etelänreissulle. Mahtava ranta ja ihana etelän tunnelma.

Nyt kotona kuitenkin mietin tätä reissua. Mietin sitä, miten monella muulla on hankalaa, ellei jopa ihan mahdotonta päästä jonnekin rentoutumaan. Rahasta se on monella kiinni, mutta nyt en tarkoita rahaa. Joillekin, vaikka rahaa olisikin, on lähestulkoon mahdoton ajatus se, että lähtisi jonnekin. Se tarkoittaisi perheen jättämistä "hoitoon", joko sen toisen puoliskon tai sitten jonkin muun ihmisen.  Joillakin reissu peruuntuisi lapsen sairauden takia, kun ei ole "osaavia" hoitajia tarjolla. Joillakin, koska sitä toista aikuista ei vain siellä kotona ole. Ja joku saattaa itse olla niin huonossa kunnossa, että ei vain pysty lähtemään, vaikka se tekisi hyvää.

Tämän kevään aikana olen saanut kokea läheltä ja kipeimmän kautta, kuinka ihan tavallisesta, onnellisesta perheenäidistä on tullut yksinhuoltaja. Vasten tahtoaan ja julmimmalla mahdollisella tavalla. Olen onnellinen, että saimme järjestettyä niin, että Sallakin pääsi matkaan (kiitos ihanalle äidillemme!).

Ei ole enää niin helppoa vaan lähteä reissuun, kun se toinen aikuinen kotoa onkin kertakaikkiaan ja lopullisesti poissa. Kaikki täytyy miettiä eri tavoin. Kaupassa käynnitkin on tehtävä AINA niitten lasten kanssa. Omat hermot ei kestäisi. Vaikka helppohan se nyt on sanoa. Kaipa ne kestäisivät, jos olisi pakko. Sallalla ei ole vaihtoehtoja. Onneksi Salla itsekin tietää, että meiltä kotoa ja monesta muusta paikasta löytyy niitä auttavia käsiä. Vaikka vain sen kauppareissun ajaksi.

No, Salla onneksi pääsi tähän reissuun mukaan. Nauroi, söi, joi, shoppaili ja kierteli muiden mukana. Ja sai oman pienen hengähdystaukonsa. Sillä jaksaa taas pitkälle, näin toivon.

Ja minä saan muuten huomenna ihania poikia hoitoon. ;)

torstai 21. kesäkuuta 2012

Tarvolafestarit

Onnistuneet festit ovat takana. :)

Asumme loistavassa paikassa Rauman kupeessa, Tarvolassa. Naapurustossamme on saman ikäisiä, samassa elämäntilanteessa olevia ja saman henkisiä ihmisiä. Joten tottahan me pidämme Tarvolafestarit, kerran vuoteen. Tai tänä vuonna kaksi kertaa. Elo-syyskuussa on Tarvolafestarit 2012 vol 2. Koska nyt eivät kaikki päässeet mukaan.

Grillattiin, pelailtiin (jalkapalloa, frisbeegolfia, lakanapalloa ja Tarvolaolympicsit), naurettiin ja laulettiin. Lasten kanssa touhuttiin niin pitkälle kuin jaksoivat (meidänkin natiaiset menivät nukkumaan vasta lähempänä kahtatoista) ja sitten vielä aikuisporukassa hetkisen pidempään.

Aivan mahtavaa. :)

Eero painoi menemään viidestä alkaen täysillä. Trampoliinia, pyöräilyä, hippaa, kiipeilyä ja niin edelleen. Ja sokerit sen mukaisia. Ruualla inskaa 0,5 yksikköä normaalin 1,5 yksikön sijaan, karkeille ja sipseille 0,5 yksikköä normaalin 2,5 sijaan. Silti oltiin matalilla jatkuvasti. Yölläkin piti kahteen otteeseen vielä syöttää ja inskat olivat pumpussa -50% syötöllä.

Mutta hauskaa oli. Ihanaa kun lapset ja aikuiset nauttivat ja tehdään yhdessä! Mahtava fiilis, kiitos Tarvola ja festiporukka!!! :)

perjantai 15. kesäkuuta 2012

JEE!

Toukokuinen pääsykoe meni onnistuneesti, sillä meikäläinen aloittaa syyskuussa opinnot Turun yliopistossa. Parin vuoden päästä olen musiikin aineenopettaja. MAHTAVAA!

Tulevaisuudessa siis teen töitä 80%:sti ja opiskelen maanantai-iltapäivät ja tiistait koko päivän. Oon niin täpinöissäni.

Vähän kuitenkin jännittää oma jaksaminen. Jos Eeron kanssa heräillään samaan malliin öisin, niin jaksanko?! Onneksi olemme ajatelleet niin, että yövyn Turussa aina ma-ti välisen yön, niin silloin ainakin saan nukkua. :)

Joten kaikki Turun seudun ystäväni, voitte olla varmoja, että yökyläilypyyntöjä tulee... :)

Tänään nautin tästä olosta. Vien ehkä perheen ulos syömään. Avaan illalla kuoharin. Hyvä minä!!!! :)


keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Aurinko armas, kippuravarvas...

Kesä!

Tykkään. Kovasti. Rakastan aurinkoa, mun mielestä koskaan ei ole liian kuuma. Ainakaan Suomessa. Muutama vuosi sitten Espanjassa, kun kosteusprosentti oli varmaan hyvin lähellä sataa ja lämpöä varjossa +37°, niin silloin oli kyllä aika tukalaa. Mutta ihanaa. :)

Jos oltaisiin rikkaita, niin varmaankin matkusteltaisiin koko ajan. Siis mä ainakin haluaisin. Nyt kuitenkin täytyy nauttia näistä hetkistä, kun aurinko hieman edes pilkottaa ja on sen verran lämmin, että sortsit tarkenee vetää jalkaan. Lomareissu on varmasti tulevaisuudessa taas mahdollinen, mutta hiukan kyllä säästöjä syö tuo koko kodin remontointi... joka siis tehtiin viime kesänä.

Eerolle lämmin ilma tuo mukanaan yhden ongelman. Insuliini ei saisi lämmetä, koska menettää tehonsa. Rannalla siis on hyvä olla mukana kylmälaukku, mihin inskapumpun laittaa siksi aikaa, kun Eero polskii vedessä.

Monet d-perheet ovat sanoneet, että aurinko, tai oikeastaan helle, joko nostaa tai laskee sokereita. Meillä tähän mennessä sokerit ovat kuumalla ilmalla olleet tosi matalilla, johtuen varmaan siitä, että poika ui helteellä mielellään 24/7. :)

Eilen ja tänään on ollut aurinkoista ja lämmintä, mutta ei todellakaan mikään uinti-ilma. Ja hups vaan, sokerit ovat olleet tosi korkealla. Vaihdettiin kanyyli ja inskat, mutta silti ollaan saatu laittaa tosi paljon insuliinia, että sokerit pysyy kohtuuden rajoissa.

Mutta nautimme silti auringosta, lämmöstä, jätskistä, leppoisista aamuista, tuoreista mansikoista (kun raaskis ostaa...), juhannuksesta ja kaikesta siitä ihanasta, mitä kesä Suomessa tarjoaa.

Kesäfiilistä PMMP:n tahtiin. :)


sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Jonakin päivänä kaduttaa

Moni on varmasti kuullut Elisasta. Tytöstä, joka teki päätöksen lopettaa oma elämänsä, kiusaamisen takia.

"Jonakin päivänä kaduttaa" -kirja on ilmestynyt. Sain sen hetki sitten luettua. Kyyneliltä en välttynyt. Suosittelen kirjaa kaikille. Ei mitään helppoa luettavaa, vaan ahdistavaa, surullista ja vaikeaa.

Kunpa me opettajat näkisimme aina, kunpa oppilaat kertoisivat aina. Kunpa vanhemmat ymmärtäisivät aina. Itse koitan oman osuuteni tehdä. Myös vapaa-aikana. Toivon, että sinäkin teet. Haluan olla osa sitä verkkoa, jota punotaan, ettei yksikään enkeli enää putoaisi.

Muokattu 19.8.:

Otin pois nuo linkkisivut, koska noista mikään ei toimi. Olemme saaneet seurata mediassa kirjan kirjoittajan edesottamuksia. Toivoisin, ettei se tärkein unohtuisi. Ketään ei saa kiusata. Kukaan ei ansaitse sitä.

Edelleen suosittelen lukemaan kirjan.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Harrastuksia

Eero ja Niilo ovat olleet tämän viikon jalkapallokoulussa. Ihana juttu. Molemmat pojat ovat tykänneet oikein paljon. Eerolle tämä on ollut myös kasvua, koska häviäminen on hänelle niin vaikeaa. Mutta niin vain osallistui eilen "turnauspäivänä" peleihin, vaikka olisi ollut vaihtoehtona myös se, että ei pelaa ollenkaan. Hyvä Eero! Niilo oli yhden päivän kuumeessa, se oli harmitus, mutta muuten Niilokin on ollut innoissaan mukana (ja kokenut ensimmäistä kertaa, miltä tuntuu kun lihakset on kipeät... ).

Eero harrastaa liikuntaa. Se ei ole itsestäänselvyys diabeetikkolapsella. Sokerit saattaa heitellä miten sattuu, jännityksessä ylös ja liikunnassa alas. Saman tunninkin aikana. Nyt jalkapallokoulussa sokerit ovat olleet vähän ylhäällä, jännityksen takia varmaan, mutta kotona ollaankin koko ilta oltu usein matalilla...

Sokeritkin vielä saadaan hoidettua, mutta harrastamisessa diabeteslapsella on myös aina se ongelma, että SAAKO hän osallistua. Emme voi velvoittaa ketään (uimaopea, jalisopea tai ketään muutakaan) hoitamaan Eeron diabetesta. Emmekä voi vaatia Eeron tarkkailemista sen enempää kuin muidenkaan lasten.

Tässäkin asiassa olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä Rauman harrastustoimintaa järjestäviin tahoihin. Eero käy Rauman uimaseurassa, treenit kaksi kertaa viikossa. Koskaan ei diabetes ole tuottanut ongelmia ohjaajille (äiti/isä kyllä oleilee hallilla varmuuden vuoksi, mutta se ei haittaa). Kerran viikossa on paini. Sielläkään ei tuottanut mitään ongelmaa Eeron mukaan tulo, vaikka onkin diabetes. Toki siellä olemme vanhemmat olleet mukana, koska sieltä ei voi soitella (pommisuojassa ei puhelimet toimi). Eero on osallistunut Metsämörritoimintaan. Siellä me vanhemmat emme edes olleet mukana. Eero jäi ohjaajien kanssa ohjelappu repussa ja kaikki meni loistavasti. Ja nyt jalkapallokoulussa homma toimii samalla tavalla. Ohjaaja soittaa, kun Eero on mitannut sokerinsa, ja keskustelemme, mitä laitetaan insuliinia.

Olen niin iloinen siitä, että Eero saa harrastaa kuten muutkin lapset. Koskaan ei ole tapahtunut niin, että ohjaaja olisi diabeteksen takia kieltänyt Eeroa osallistumasta. Päinvastoin. Ohjaajat ovat aina olleet myötämielisiä tarkkailemaan Eeroa enemmän, soittelemaan meille vanhemmille ja myöskin oppimaan diabeteksen hoidosta.

Joten. Kiitos Rauman Uimaseura, Rauman Voimailijat, Rauman Ladun Metsämörritoiminta ja FC Rauma. Äidin sydän pakahtuu onnesta, kun lapsi saa olla lapsi, diabeteksesta huolimatta.


lauantai 2. kesäkuuta 2012

Lomaa ja kiitosta

Nyt se alkoi. Kauan odotettu, mutta silti nopeasti eteen tullut kesäloma.
Tykkään kovasti omasta työstäni, eikä tämä pitkä loma ole ollenkaan huono lisä siihen. :)
On ihanaa tehdä työtä, josta pitää. Ja on ihanaa nauttia hyvällä omallatunnolla ansaitusta kesälomasta. Kyllä vaan, se ON ammatinvalintakysymys. ;) En ehkä tienaa niin paljon kuin sinä,  enkä voi itse vaikuttaa vapaisiini, mutta on tämä vaan niin ihanaa. :)

Eeron ensimmäinen kouluvuosi on takana. Uskomatonta. Juurihan olin itkeä tihruttamassa autossa, kun esikoinen oli reippaana astunut ekaluokkalaisena koulun ovesta sisään. Sehän oli ihan äsken, kun joulujuhlissa jouduin taas kaivamaan nenäliinaa esille ekaluokkalaisten laulaessa. Ja nyt jo, meillä ei olekaan enää ekaluokkalaista. Meillä on "vanha ja viisas" tokaluokkalainen.

Äitinä olen äärimmäisen iloinen Eeron kouluvuodesta. Niin vain on opittu monia asioita, todistus oli niin hyvä, että ihan pakahdun ylpeydestä. Eero on reipastunut ja kasvanut silmissä. Eeron kummitäti, Salla-siskoni, on parina päivänä sanonut useampaan kertaan, että miten oikein Eero onkin kasvanut. Ei siis ainoastaan fyysisesti. Hän on jo "iso" ja koululainen. Touhuaa omiaan, lukee huoneessaan Akkareita ja häipyy naapuriin aina kun siihen on mahdollisuus.

Koulua saan kiittää Eeron hyvästä hoidosta diabeteksen suhteen. Eeron opettaja oli meille lottovoitto. Sydämellinen, ihana ja kertakaikkiaan upea ihminen, jolle diabeteksen hoito ei ollut mikään ongelma. Toisen lottovoiton saimme avustajassa. Niin mahtava, vastuuntuntoinen ja asiat järjestävä ihminen. Olen sydämeni pohjasta kiitollinen Eeron opettajalle ja avustajalle, iltikselle ja koko Kourujärven koulun henkilökunnalle siitä, että Eerosta on huolehdittu. Olin kantanut kiveä rinnassani jo vuosia ja murehtinut etukäteen, miten koulussa menee, saadakseni vain huomata, että KAIKKI pelko oli ollut turhaa. Olo on tosiaan ollut kuin lottovoittajalla.

Loma on täällä, sateesta viis. :)