perjantai 21. syyskuuta 2012

Lukemisen riemua

Eerolla on koulussa lukudiplomiprojekti.

Eero oppi lukemaan jo eskarissa, joten lukeminen sujuu hienosti. Nyt ollaan luettu jo neljä "kunnon" kirjaa lukudiplomia varten. Ihanalta tuntuu, kun Eero itse kyselee: "Koska oikein mennään pääkirjastoon kattomaan, mikä valikoima siellä olis?". Äidin yksi rakkaimmista harrastuksista, lukeminen, on siis tarttumassa kovaa vauhtia poikaan. Hyvä niin. :)

Lukemista haettiin tänään sieltä pääkirjastosta. Mukaan tarttui Eerolle Karhukirjeitä kaukomailta (suosittelen myös kaikille vanhemmille, tämä kirjasarja on todella hauska!) ja Risto Räppääjä saa isän. Pikkuveli lainasi Markus Majaluoman Isä, mennään sieneen -kirjan sekä Mauri Kunnaksen Tassulan tarinoita. Itselleni lähti matkaan kaksi hömppäkirjaa ja kaksi opiskelua varten luettavaa kirjaa.

Automatkalla kotiin kirjat "polttelivat" kaikilla näpeissä ja oli ihan vähän vilkaistava kirjaa, huonovointisuuden uhallakin (kärsimme kaikki kolme myös matkapahoinvoinnista). Karhukirje-kirja tuli aloitettua, Tassulan tarinat ja Isä-kirja on jo selattu ees ja taas.

Minä aloitin opiskeluhommista, valkkarin voimalla. Aika monen vuoden jälkeen olisi taas esseetä alettava vääntämään,  ja aika lailla hatusta, ilman mitään "suuntaa antavia linjoja". Jos jotain olen muutaman viikon opiskelusta huomannut, on se se, että tuolla musiikin puolella ei olla niin nökönuukia juuri mistään. "Ai, sua kiinnostaa toi alue, no kirjoittele siitä sitten." Vapauttavaa, mutta myös tällaiselle "kirjoitinviimeisenesseeniylikymmenenvuottasitten" -tyypille melko haasteellistakin. Mutta kyllä tästä(kin) hyvä tulee.

Nyt pieni lepotauko lukemisessa ohi, takaisin kirjan pariin.
Kitaraläksyt tarttis vielä soitella.

Ihanaa viikonloppua sinulle. Nauti lukemisesta. <3

Perjantai-illan projektia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti