Ikävä

Hassua, miten aaltoina ikävä tulee. Sitä ajattelee olevansa jo "voiton puolella", ja sitten se iskee. Ikävä.

Eilen Kalle oli menossa trubaduurikeikalle. Hän soitti kitaraa ja lauloi makuuhuoneessa. Minä olin tietokoneella. Yhtäkkiä itku alkoi. Kovana.

Kalle lauloi sitä laulua, jonka minä, Mari ja Riikka lauloimme Sallalle ja Jannelle kirkossa ihan vähän aikaa sitten. Silloin kun kaikki tuntui täydelliseltä. Se oli ihan kuin eilen, vaikka siitä on jo useampi vuosi. Jannen kuolemasta tuntuu välillä kuluneen valovuosia, vaikka se oli vasta viime keväänä.

Jouduin pyytämään Kallea lopettamaan laulun. En kestänyt kuunnella. Kalle oli ehkä vähän jopa hämillään, pyysi anteeksi (mitä ei olisi tarvinnut) ja vaihtoi kappaletta. Minäkin olin hämilläni. Miten kovaa ikävä iski. 

Itse olen tällä ja edellisellä viikolla paljon ajatellut Jannea. Muistan pieniä yksityiskohtia, asioita, joita en ole ajatellut vuosiin. Ikävöin Jannen naurua. On jopa ikävä sitä "tä, tä" -juttua, joka sai mut raivon partaalle Jyväskylässä, kun oltiin Lutakossa. Silloin muut olivat melkoisessa juhlakunnossa, minä kuskina (Niiloa odottaen).

Ja huomaan, että kaiken tämän ikävän rinnalle on tullut myös katumus ja kysymykset ilman vastausta. Miksi en soittanut useammin Jannelle, miksi aina Sallalle? Miksi en halannut useammin? Tiesihän Janne, että hän on tärkeä?

Tänään, Sallan syntymäpäivänä, sytytin kynttilän Jannelle. Sytytin sen myös Sallalle, rakkaalle siskolleni, selviytyjälle, kun ei vaihtoehtoja ollut. Sytytin sen myös muille menetyksen kokeneille läheisille. Teitä on valitettavan monta. Jokaisen tuska on ainutlaatuinen, eikä sitä voi verrata mihinkään. Jokaisen tuskasta haluan osan ottaa pois, vaikka hetkeksikin. Tänään ajattelen myös sinua, ystäväni.
 
Sade tuli tulvana yli pysäkin
Sinä olet ihme, suuri sittenkin
Sinulla on ilma ja kyky hengittää
Olkapäällä kyyhkynen
Vaikket sitä nää.

Sinussa on valo, sinussa on yö
Sinulla on sitkeä sydän joka lyö
Väsymättä kipinöitä tuuleen
Valaisemaan tietä pimeää.