Vaihdoin Eerolta kanyylin eilen aamulla. Iltapäivällä se oli uinnissa irronnut. Juuri sillä kertaa, kun ei otettu varakanyylia mukaan, koska ei ole VUOTEEN irronnut uinnissa ja juuri ollaan vaihdettu uusi. Niinpä tietysti.
Laitoin uudet inskat valmiiksi. Sitten tökkäisin ampullan tyhjäksi vahingossa. Eli n. 100 yksikköä inskaa lavuaarista alas. Yllätys.
Toisella kertaa alettiin laittamaan uusia inskoja. Yhtään inskaa ei ollut huoneenlämmössä valmiina. Kiire kouluun/harrastukseen tai jonnekin. Jääkaapista kylmää inskaa, koitetaan lämmittää käsissä sen verran kun pystytään, ettei ihan kylmää ainetta valuteta lapseen. Juuri näin.
Ihmeteltiin Eeron korkeita sokereita. Huomataan, että ruualla ei tullutkaan laitettua inskaa, vaikka puhe oli. Joskus jopa puhekin on unohtunut. Jep.
Tuloksena ketoaineita ja pahaa oloa kahdeksanvuotiaalle. Ja äidille taas kerran hirveä morkkis.
Mikä siinä oikein on, kun pää ei muista tällaisia asioita. Stressi, univelka, työkiireet, harrastuskiireet (huom. lasten, mä en ehdi harrastaa) ja kaikki arjen sumpliminen tuntuu vievän viimeisetkin harmaat aivosolut.
Yhtään hommaa ei helpota, että isoäitini on huonona. 86-vuotiaalla on ollut hieno elämä takanaan, mutta se ei vähennä surua, joka aiheuttaa lisää unohtelua. Jannenkin kuolemasta on niin vähän aikaa, että en haluaisi menettää ketään. Mutta väistämättä jossain vaiheessa elämää se tulee eteen taas. Ennemmin tai myöhemmin.
Joten. Jaksamista minulle ja sinulle. Tämän päivän tyrnimehut on juotu ja muut pillerit napsittu, tänään olin nuorimmaisen kanssa kipeilemässä kotona, sain itsekin otettua parin tunnin torkut (mikä oli tarpeeseen, kun yöllä unta tuli vain 4h murehtimisen takia). Huomenna opiskelupäivä. Elämän ruuhkavuodet. Ne ovat tässä.
Jaksaa, jaksaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti