Eero on kiinnostunut hiilareista. Vihdoin. :)
Olen jännittänyt jo ensi vuotta, kun tiedän, että avustaja on todennäköisesti enemmän jo muissa hommissa. Eero on jo kolmasluokkalainen silloin. Äitinä ajattelen, että eihän hänen siinä vaiheessa vielä itse tarvitsisi näitä asioita osata hoitaa, mutta tiedän myös sen, miten avustajaa (joka hienosti on pitänyt puolensa, ja ilmoittanut vain, että Eero tarvitsee häntä) nytkin jatkuvasti "vaaditaan" joka paikkaan. Ensi vuonna varmasti vielä enemmän.
No kuitenkin. Eero on merkkaillut nyt maanantaista lähtien itse seurantavihkoon sokerit, hiilihydraatit ja laitetut inskat. (Me vanhemmat olemme tosi huonosti täytelleet seurantavihkoa viime aikoina, joten ihan hyvä juttu myös meille tuo Eeron innostus)
Eilen illalla Eero laski itse hiilihydraatit, minä seurasin vieressä ja kannustin. Ihan oikein laski. Sitten puhuttiin inskasta. Annoin vinkin Eerolle, miten on helpoin tapa laskea, paljonko inskaa laitetaan (laitamme 0,5yks/10ghh): laske puolet hiilarimäärästä ja laita pilkku väliin. No, Eero laski senkin. Iltapala oli eilen vähän pienempi, kun olimme olleet herkkujen ääressä ystävän luona. Hiilareita 20. Eero osasi sanoa, että puolet on 10, ja inskaa sitten laitetaan 1,0. Sitten kerroin, että verensokeritkin vaikuttavat vielä laitettavaan inskamäärään. Koska sokerit olivat iltapalalla vähän matalat, 3,7 ja iltapala oli pieni, niin laitamme 0,25 yks. vähemmän. Eero mietti hetken, ja sanoi: eli 0,75 yksikköä!
Se laitettiin. Eero oli ylpeä itsestään, minä olin ylpeä Eerosta.
Samalla ahdisti. Miksi minun pieni poikani joutuu näitä asioita miettimään? Välillä suru on niin hankala kestää. Me selviämme kyllä, mutta surullisinkin mielin kuitenkin seuraan Eeron taivalta. Miten kovasti toivoisin, että meidän ei pitäisi mitata, laskea, pohtia. Voi, kun tämä olisi yhtä helppoa kuin yörautojen käyttö. Hups vaan, aika tuli täyteen, hampaat saaneet tarpeeksi tilaa ja raudat pois.
Kävin mittaamassa Eeron sokerit kymmenen aikaan. Ne olivat 6,9. Hienosti onnistuimme siis. Yhdessä, Eero ja minä. Onnistuminen auttoi ahdistukseenkin. Pienin askelin eteenpäin. Muuta emme voi vaatia itseltämme. Opimme joka päivä. Joka mittaus, jokainen ruokailu, jokainen inskanlaitto opettaa meitä. Joskus epäonnistumme, opimme siitäkin. Nyt onnistuimme. Se valaa luottamusta siihen, että Eero oppii myös. Koko ajan. Ja mitä enemmän Eero oppii, sen turvallisempaa hänellä on.
Onnistumisia ja turvallista päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti