Ei kuitenkaan joka paikassa. On monia koteja, joissa isää ei enää ole. On vain isä taivaassa. Minulla on ystävä, joka on menettänyt isänsä. Hän sanoi jokunen vuosi sitten, että vaikka isän kuolemasta on jo enemmän aikaa, on isänpäivä aina yhtä vaikea. Muut menevät halaamaan isäänsä, hän voi vaan viedä kynttilän haudalle.
Soitin siskolleni hetki sitten. Hän kuulosti erikoiselta puhelimessa, ja kysyin, onko kaikki hyvin. Hän alkoi itkemään aivan kamalasti ja sanoi, ei ole. Menen kummitytön synttäreiden jälkeen hakemaan hänet meille.
Siskoni lapsilla on huomenna edessään se toisenlainen isänpäivä. Juhlapäivä ilman isää. Pojat ovat tehneet isälle kortit. Ne laminoitiin ja ovat jo nyt isän haudalla.
Voi, miten rankkaa on seurata tätä sivusta. Niin mukana kuin mahdollista, mutta kuitenkin sivusta. Asia ei koske minua kuitenkaan niin paljon kuin heitä. Ja minuakin koskee.
Puhelun jälkeen muistin puhelun viime maaliskuulta, aamulla. Soitin Sallalle. Kysyin itkien, mitä oikein tapahtui. Salla huusi ja itki. "En tiedä! Anna mulle Janne takaisin".
Muistan aina ja ikuisesti, miltä Salla kuulosti.
Tänä isänpäivänä, jos sinulla on mahdollisuus, muista halata ystäviäsi, jotka eivät voi isäänsä enää halata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti