Morkkis.

Diabeteskontrolli takana.

Sensoroinnin tulos lääkärin mukaan: "eihän tässä ole päätä, ei häntää!".
Sitäpä. Jos joku yö mennään yli kahdenkympin arvoilla klo 00-04, niin joku toinen yö mennäänkin 7-10 arvoilla. Ja 85% öistä on noita korkeita öitä...

Hobis oli 8,6. Hyvä ettei itku tullut tälle äidille. En ymmärrä, mitä me teemme väärin. Miksei Eeron sokerit asetu? Laskemme hiilarit, olemme tarkkoina inskojen kanssa. Päivät menevätkin ihan kivasti. Yöt eivät. Mittaamme edelleen aina pari tuntia iltapalan jälkeen. Lisäksi heräämme mittaamaan kerran yössä (02). Jos silloin on häikkää, mittaamme vielä 04. Meillä ei yksinkertaisesti riitä voimia enää yhteenkään lisämittaukseen yöllä. Nytkin menemme äärirajoilla.

Hoitaja oli ihana. Hän sanoi: "Nyt tämä asia vain on näin. Teette kaikkenne, hoidatte niin hyvin kuin mahdollista ja sillä pitkäaikaissokeri on 8,6. Antakaa armoa myös itsellenne. Koittakaa olla murehtimatta, ja hyväksykää tämän hetkinen tilanne. Katsotaan taas jonkun ajan päästä, jos voitaisiin jotain tehdä."

Helpommin sanottu kuin tehty. Takaraivossa jyskyttää Eeron tulevaisuus. Mitä se on, jos emme saa sokereita kuriin? Mitä sitten kun tulee murrosikä ja kapinoidaan kaikkea, myös tätä vastaan? Jos nyt hobis on jo noin korkea, mitä se on sitten??

Itsesäälissä velloen näen jo Eeron pyörätuolissa, jalat amputoituna sen takia, että äiti ei nyt vaan jaksanut yöllä valvoa enempää... Tiedän että se on tyhmää ja tarpeetonta, mutta se vain nyt on näin. Koen olevani henkilökohtaisesti vastuussa Eeron sokeritasapainon huonoudesta.

Eikä tilanne katastrofaalinen ole. Hoitotasapaino on kohtalainen. Mutta haluaisin niin kovasti, että se olisi hyvä.

No, jotain mukavaakin. Saatiin uusi pumppu mukaamme kotiin. Voidaan sitä nyt ihmetellä joulun yli. Tammikuun viimeisellä viikolla on uuden pumpun käyttöönotto. Samalla aloitamme pidemmän sensorointijakson, jos vaikka kuitenkin siitä saataisiin jotain tolkkua... Vietämme polilla aamupäivän opiskellen uutta pumppua. Kivaa oli myös, että kävimme Eeron ja Eeron kummitädin, Sallan, kanssa kiinalaisessa ravintolassa syömässä polikäynnin jälkeen. Hyvää oli.

Nyt odotellaan joulua ja toivotaan, että Eeron tämän päivän (ja eilisen) matalat olisivat vain matalia, eikä alkusoittoa vatsataudille.