Niilo on vilkas, aurinkoinen, ihana lapsi, jolle sattuu ja tapahtuu. Monet kavereista eivät enää edes ylläty, kun kerron mitä Nipalle on taas sattunut.
Niilo söi pienenä vessanraikastimen. Suoraan pöntöstä. Joi isänsä partavettä. Veti pähkinän keuhkoonsa. Ja lukemattomia pienempiä juttuja on tapahtunut.
Viime sunnuntaina Niilo alkoi yskiä. Ihmeteltiin vähän, mistä se johtui, kun ei ole mitään flunssaakaan. Maanantaina oli hoidossa, sielläkin yski tosi paljon, eikä ruoka maistunut (hyvin poikkeuksellista meidän Nipalle ;) ). Illalla nousi lämpö. Flunssa siis kuitenkin, ajattelin.
Maanantain ja tiistain välisenä yönä Niilo tuli meidän viereen. Yski kovasti. Hän piti aina pienen yskähdyksen uloshengityksen lomassa. Me yritimme (koska kurkku sattui yskimisen takia) rauhoitella häntä hengittämään normaalisti. Ärsyynnyimmekin hieman, koska oli yö, ja hän valvotti meitä molempia.
Kolmen aikaan mietin, pitäisikö lähteä lääkäriin, mutta ei sitten lähdetty kumminkaan. Niilo itki, että ei saa henkeä (MIKSI EN LÄHTENYT??? Helppoa olla jälkiviisas. Jos lapsi itkee, ettei saa henkeä, tuskin pelleilee... ainakaan keskellä yötä).
Aamulla varasin yksityiseltä lääkäriajan. Se oli 10.45.
Yhdeksältä huomasin, että Niilo hengittää tosi vaivalloisesti. Näin, miten käyttää sekä vatsaansa, että hartioitaan hengittämiseen. Olin nähnyt hänen käyttävän apulihaksia aiemminkin. Silloin oli pähkinä tukkinut vasemman keuhkoputken, ja mentiin eteenpäin vain oikean keuhkon kanssa.
Soitin vielä siskolleni (jonka lapsella on astma) ja kysyin, uskallanko odottaa melkein kaksi tuntia lääkäriä. Salla sanoi, että ei uskalla. Menkää heti.
Päivystyseen siis mentiin. Happisaturaatio 88-93 välillä. Ei siis huippuhuonoja lukemia, mutta alentuneita kuitenkin. Keuhkoissa ei rahinoita (=ei keuhkokuume). Oisko larygniitti, mietin. Lääkäri ei kommentoinut sen enempää, mikä voisi olla, vaan menimme hengittämään spiiralla avaavaa lääkettä. Otettiin myös tulehdusarvot. Tilanne avaavan lääkkeen jälkeen oli ennallaan, eli helpotusta ei tullut ollenkaan.
Silloin lääkäri lähetti meidän lasten polille, että lastenlääkäri saa katsoa + on mahdollista tehdä spirometria (tutkitaan keuhkojen tilavuutta ja varmaan paljon kaikkea muuta, mutta siinä tilanteessa meni multa aika paljon ohi). Sinne siis, tuttu paikka, koska Eeron polikäynnit ovat siellä. Spirometria tehtiin, tulokset erittäin heikot. En muista muita numeroita, mutta keuhkojen tilavuus 50%. Lääkäri kuunteli taas keuhkot, pyysi Niiloa puhaltamaan kuunnellessaan ja sieltä se sitten löytyi. Vinkuna.
"Ihan selkeä astmakohtaus". Olin hieman hämilläni. Eihän meillä ole astmaa. Meillä on diabetes. Ja se on meidän toisella pojalla. Tämä lapsi on terve.
Mutta niin vain oli, astmaa. Päivä vietettiin polilla, hengiteltiin spiiralla lääkettä, tehtiin Prick-testit (pölypunkkiallergia... se tästä nyt vielä puuttui) ja odotettiin kohtauksen laantumista. Kotiin lähdettiin kortisonin, ventolinen ja flixotiden kanssa.
Monet ystävät tsemppasivat (ihan niinkuin asia onkin) "onneksi astma on helppo hoitaa, eikä häiritse elämää juurikaan, kunhan sen osaa ottaa huomioon". Yksi sanoi (juuri niinkuin ajattelen): "olisihan se yksi pitkäaikaissairaus teidän perheeseen kuitenkin riittänyt".
Niin olisi.
Mutta näillä mennään. Toivotaan, että Niilon astmailu olisi vain väliaikainen vieras tai pahimmillaan jokakeväinen harmi. Toivotaan, ettei jokapäiväinen.
 | |
| Reipas pieni potilas <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti