tiistai 21. toukokuuta 2013

Hymyssä suin :)

Eilen kuulin, että Eeron avustaja jatkaa Eeron kanssa vielä ensi vuonna (kun E on kolmannella).
Mahtavaa! Olemme kovasti tykänneet avustajasta ja yhteistyö hänen kanssaan on sujunut hienosti.
Mukavaa aloittaa lomaa, kun ei tarvitse jännittää tulevaa syksyä. Muutoksia tulee kuitenkin (uusia opettajia, tulee kotiin suoraan koulusta jne), joten on kiva, että jotain pysyvää on koulussa. Eeron turvallinen koulupäivä on taattu.

Lisäksi iloitsin eilen korkeista sokereista. En sen takia, että oli korkeita, vaan sen takia, että Eero huomasi tuntemuksen!! Korkeilla ei siis ole itse huomannut yhtään mitään erityistä olossaan.
Nyt oli koulussa miettinyt: "mulla taitaa olla korkeella sokerit, kun silmissä tuntuu sillai sumeelta". Sokerit oli mitattu ja ne oli 16. Voi sitä iloa, kun sai sanoa Eerolle, että nyt aina jos tuntuu samalta, mitataan sokerit ja sitten korjataan! Aivan huippuhienoa kun alkaa tuntemaan itse paremmin onko sokerit korkeella vai matalalla (toki matalat on huomannut jo aika hyvin alusta asti). Eero sai kyllä melko vuolaat kehut sekä äidiltä että isältä, kun noin fiksusti oli osannut omaa oloaan miettiä. <3

Sokerit on muuten kyllä olleet aika matalilla ja tankkailtu on. Kesä. Mahdollisimman paljon ulkona: pyöräilyä, tramppista, juoksua ja nyt uutena innostuksena sählyn peluuta pihalla. Matalallehan siinä helposti mennään. Täytyy basaalia varmaan vähän prosentuaalisesti muuttaa, jos ei Eeron keho totu kesämeininkiin, niinkuin yleensä (eli meillä on monena kesänä ollut niin, että pari viikkoa mennään vähän matalammilla kun alkaa lämpimät, sitten tasoittuu normaaliksi).

Niilon kanssa oli tänään astmakontrolli. Spirometria meni hienosti. Tulokset selkeästi paremmat.
Jokapäiväistä lääkitystä jatketaan kuukausi, sitten koitetaan olla ilman, että elokuussa kontrollissa saataisiin spirometriatulos ilman lääkettä.

Pian on loma. Mahtavaa.

Tänään oli vapaapäivä, vietettiin sitä Niilon kontrollin jälkeen läheisellä rannalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti