Tuntuu oikeastaan ihan mukavalta. Kyllä tässä on jo lomailtukin, joten arki on ihan tervetullut. Lomalla on ollut ihanaa, ollaan tehty paljon kaikenlaista, mutta on kivaa päästä taas arkeen kiinni.
Kävin viime keskiviikkona juttelemassa Eeron opettajan ja avustajan kanssa. Jatkamme yhteistyötä samaan malliin, mitä viime vuonna. Tuntuu kyllä NIIN hyvältä, että Eerosta huolehditaan koulussa. Hyvältä tuntuu myös se, että Eero saa jatkaa tutun opettajan ja tutun avustajan kanssa.
Olen kiitollinen siitä, että täällä ollaan ymmärretty (ylemmällä portaalla myös) se, miten Eero vielä kakkosluokkalaisena tarvitsee apua aikuiselta ja jatkuvaa tarkkailua. Rehtori on ollut myös myötämielinen siihen, että avustaja on Eeron kanssa koko ajan. En voi kuin kiittää. Iso murhe on otettu jälleen pois sydämeltä.
Tuntuu hyvältä ja luottavaiselta laittaa Eero taas tiistaina koulutielle. Saimme vielä taksikyydin täksi vuodeksi, diabeteksen takia. Koulumatkaa olisi pikkuisen vajaa 3km, mutta emme uskalla (eikä lääkärinkään mielestä olisi hyvä) laittaa Eeroa kävelemään sitä matkaa vielä. Koskaan ei voisi tietää, mitä tapahtuisi matkan aikana. Vaikka sokerit olisivat hyvät kotoa (tai koulusta) lähdettäessä, niin matkalla voisi tilanne muuttua radikaalisti. Nyt meillä on vielä ainakin vuosi aikaa harjoitella ja Eerolla aikaa oppia paremmin tunnistamaan olostaan matalia sokereita.
Kouluun on taas kiva mennä, äidin ja pojankin mielestä.
 |
| Tokaluokkalainen ja omalla rahalla ostettu uusi bayblade. :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti