Pikkuveli

Viisi vuotta sitten sain syliini toisen pienen pojan. Meidän ihmeemme numero kaksi.

Ensimmäinen kommenttini oli: "Voi, Irja (anoppini) pettyy!" Irja oli kovasti toivonut pientä prinsessaa. En kuitenkaan itsekään komenttiini uskonut, sillä terve, jäntevä vauva syntyi sukuun ja oli heti alusta alkaen isovanhemmilleen äärimmäisen rakas. Niilo kyllä osasi valloittaa synnyttyään jokaisen sydämen, jos ei muuten, niin enkelikiharoillaan.

Kun Niilo syntyi, Eero oli vielä terve. Normaali 2,5 -vuotias. Kesän jälkeen Eero jatkoi osaviikkoisena hoidossa ja minä olin Niilon kanssa kotona. Niilo oli 5 kuukautta, kun Eero sairastui.

Monesti olen miettinyt, että Niilo on jäänyt "vähemmälle huomiolle", koska Eero vaatii niin paljon huomiota. Meidän on pakko seurata Eeroa tarkemmin. Eero saa joka aterialla lisähuomiota (mitataan sokerit, pohditaan yhdessä hiilarit ja mietitään insuliinit). Varsinkin ensimmäisinä parina vuotena D-diagnoosin jälkeen Niilo oli meidän perheessä se joka "voi odottaa vielä hetken". Ja kun Niilo odotteli sen hetken, sain kaivaa WC-raikastinta hänen suustaan (juu, vessanpöntöstä löydettyä) ja jouduin soittamaan myrkytyskeskukseen parikin kertaa. Onneksi mitään hurjempaa ei tapahtunut. Lähinnä näistä on jäänyt muistot, jotka nyt naurattavat.

Eniten tunnen syyllisyyttä Niilon korvasäryistä. Emme huomanneet, että Niilolla oli jatkuva korvatulehdus. Emme, ennen kuin korva puhkesi itsellään, kun Niilo oli 7kk. Sen jälkeen ramppasimmekin korvalääkärissä, 10kk ikäisenä ensimmäinen putkitus. Nyt kolmansien putkien jälkeen olemme saaneet olla rauhassa tulehduksilta (kop, kop). Mutta Niilon vauva-aikana en huomannut korvakipua. Toki siihen vaikutti myös se, että Niilo ei kuumeile, ei itkeskele tms. vaikka korva on kipeä. Mutta silti olin pahoillani. En ollut huomannut, että pieneen ihmeeseemme sattuu. Meillä meni (ja menee) niin paljon aikaa ja energiaa Eeron diabeteksen hoitamiseen, että ilman valtavaa itkua/kiukkua tai sitä kuumetta, ei mikään tule huomatuksi... :(

Pohdin monta kertaa äitiysloman aikana, miten pitäisi muistaa, että olen NIILON kanssa äitiyslomalla, enkä Eeron takia hoitovapaalla. Rakkautta riittää molemmille yllin kyllin, mutta valitettavasti Eeron matalat sokerit on hoidettava heti. Siinä ei auta, vaikka pienempi itkisi vieressä. Monta kertaa tulikin hoidettua Eeron mittauksia ja inskojen laittoa yhdellä kädellä, Niilon ollessa sylissä.

Mutta kuitenkin meillä on äärimmäisen reipas, kovaääninen ja rempseä viisivuotias nyt täällä kotona. Itseluottamus on taivaissa, hän pystyy omasta mielestään mihin tahansa. :)  Ihana asia. Niilon kohdalla rakkaus näemmä riittää. Se on helpotus.

Eero katsomassa pikkuveljeään sairaalassa 1.5.2007