Yön hiljaisena hetkenä kirjoitettu.

Lapset nukkuvat. Tuhisevat, pienet ihanat rakkaat, omissa sängyissään.

Kyynel vierähtää poskelle. Sitten toinen, ja kolmaskin. Mikä sen aiheutti, en tiedä. Ikävä tulee aaltoina.
Kirjoitin tänään kahdelle ihmiselle. Toinen menee huomenna läheisensä hautajaisiin. Toinen hautaa isänsä viikon kuluttua.

Surun määrä lähelläni lisääntyy. Ikävä raastaa omaa ja ympärilläni olevien ihmisten sydänalaa. Koen nykyään vahvemmin myös toisen surun. Voin suhteuttaa sitä omaan suruuni. En ymmärrä, miksi lähelläni pitää olla niin paljon surua?! Haluaisin iloisia uutisia, en surullisia.

Jannen syntymäpäivänä syntyi poika. Rakkaan ystäväni lapsenlapsi. Surun ja ikävän keskellä se oli parasta lohtua. Onnen tunne ystäväni puolesta helpotti myös sisälläni kalvavaa ikävää.

Elämä on pieniä hetkiä. Häviäviä hetkiä. Osaisinpa nauttia jokaisesta hetkestä, kuin se olisi viimeiseni. Kukaan ei tiedä, kuka lähtee seuraavaksi, milloin, missä tilanteessa. Olla onnellinen nyt. Siinä tavoitetta tarpeeksi.