tiistai 20. maaliskuuta 2012

Surua, osa 2.

Kun suru on niin suurta, että on vaikea hengittää, niin mistä saa lohdun?

Kun murhe tuntuu niin suurena kipuna, että pelkkä paikallaan olo on tuskaa, niin mistä saa avun?

Mistä me, myöskin sydän kipeinä surevat, löydämme sen keinon, millä edes hieman helpottaa toisen ahdistusta?

Ja kuitenkin tämän kaiken surun keskellä, ihan huomaamatta, elämä menee eteenpäin.

Olin tänään aamulla diabetespolilla Eeron kanssa, sensoroinnin aloituksessa (jatkuva sokerin seuranta, kesto 6vrk) Siellä istuessani katselin ympärilleni, kun poli alkoi "heräämään tähän päivään". Ihmettelin, miten nämä ihmiset eivät nää, eivätkä tunne tuskaa joka ympärilläni velloo. Miten he eivät huomaa, että rakkaidemme elämä muutti suuntaa juuri äsken. Että minullekin niin rakas ihminen on poissa.

Menin myös töihin. Tuntui kummalliselta tulla tutulle työpaikalle. Olo oli omituinen, kuin tulisin ensimmäistä kertaa. Työpaikka on sama, työkaverit samoja, mutta minä olen eri. En enää niin ehjä kuin ennen. Sielu huutaa.

Haavat paranevat, mutta arvet jäävät. En koskaan enää ole se sama ihminen, mikä olin hetki sitten. Ihan pieni hetki sitten olin vielä enemmän kokonainen. Nyt olen joku muu. Olen muuttunut lopullisesti ja nyt koitan taas löytää itseni tämän surun keskeltä.

Jokainen meistä muuttuu monta kertaa. Tapahtuu asioita, jotka muuttavat sinut. Toiset ovat helppoja, iloisia muutoksia. Toiset näitä synkkiä, raskaita ja kivuliaita muutoksia.

Useat ihmiset eivät ympärillä edes huomaa näitä muutoksia. Mutta he, jotka ovat tärkeitä, he huomaavat. Nämä ihmiset huomaavat ilosi ja jakavat surusi.

Janne.

Olen olemassa täällä. Kaipaan sinua täällä. Pidän rakkaistasi huolta täällä. Kulje sinä kanssamme, vaikka emme sinua nää. Ole enkelinä meille kaipaaville. Kanna rakkaitasi tämän surun yli, ole heidän kanssaan joka ainoa päivä.

Kiitos kaikesta, rakas, rakas ystävä. Hyvästi ja turvallista matkaa.




4 kommenttia:

  1. Teille kaikille laulun sanoin,

    Sinua siunata tahdon,
    jos olet väsynyt työstä
    tai levottomasta yöstä,
    sinua siunata tahdon.

    Sinua siunata tahdon,
    jos joudut elämään yksin,
    voit kulkea käsityksin.
    Sinua siunata tahdon.

    Sinua siunata tahdon.
    Herra sun kuormasi kantaa
    ja sinulle rauhan antaa.
    Sinua siunata tahdon.

    Sinua siunata tahdon
    lyhyen elämän ajan.
    Ja kerran, kun ylität rajan,
    sinua siunata tahdon.

    VastaaPoista
  2. Surunne on niin sanattoman suuri, että en osaa sanoa muuta kuin että Voimia. Voimia jaksaa tänään. Minuutti minuutilta. Tunti tunnilta. Päivä ja hetki kerrallaan. Siitä olen onnellinen, että teillä on toisenne. Vaikka Janne on poissa, eikä häntä ikinä mikään korvaa - teillä on vahva, Rakkautta täynnä oleva perhe. Toivon että ammennatte siitä voimaa jaksaa.

    Kuvailemasi tuska jota kukaan ei näe, herätti minussa tuttuja tunteita. Menetyksen jälkeen muistan, miten ensimmäinen soittokello (sairaalassa) herätti hoitajat liikkeelle. Juosten auttamaan seuraavaa. Kymmenen minuuttia maailma oli pysähtynyt. Sitten se jatkui. Ihmiset tekivät työtään. Kulkivat työssään kuin muurahaiset kekonsa teossa. Muistiko kukaan, että hetki sitten menetimme rakkaimpamme?

    Muistan ihmetelleeni, miten joku voi nauraa. Leikkiä ja juosta. Lennättää leijaa. Istua puistossa piknikillä. Oliko niilläsiihen oikeutta? Maailma oli pysähtynyt. Teki mieli huutaa kaikille, että yrittäkää ymmärtää - enää mikään ei ole niinkuin ennen. Ei koskaan.

    Voimia teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kamalaa ja toisaalta lohduttavaa kuulla, ettei ole ajatuksineen yksin.

      Poista