Tarinan alku.

Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi poikaa.
Vanhempi poikamme syntyi 2004 ja kuopuksemme 2007. Asustelemme Satakunnassa.

Diabetes saapui kutsumatta perheeseemme 2007, hiljaa hiipien ja ilmestyen viimein Aleksis Kiven päivänä 10.10. Olimme olleet äitini luona viikonloppuna. Äiti oli laittanut merkille, että Eero juo kovasti. Minä vähättelin äidin kommenttia, mun mielestä juominen oli ihan normaalia. Kuitenkin ajattelin seuraavana päivänä vähän laskea, paljonko juo. No paljon.

Klo 8 herättiin, klo 11 lopetin laskemisen, koska paperilla oli 28 merkintää juomisesta. Sitten soitin neuvolaan. Sieltä sanottiin, että tulkaa torstaina (oli siis maanantai) mittaamaan sokereita. Koska itselläni ei ollut mitään tietoa kyseisestä taudista, luulin, että ei hätää. Väärin.

Seuraavana päivänä silloin 3-vuotias lapseni harmitteli, kun on niin vaikeaa leikkiä, kun ei tunne jalkojaan. Myöhemmin maalasimme vesiväreillä ja hän kiukutteli, kun tulee vaan märkää, eikä väriä ollenkaan. Koko paperi oli tumman sininen. Eli hän ei nähnyt sinistä väriä.

Soitin yksityiselle.

Keskiviikkoaamuna menimme lääkäriin joka totesi pojan kuivumisen. Menimme labraan ja sovittiin että soitan tuloksia puolen päivän aikaan. En ehtinyt. Lääkäri soitti peräämme n. klo 11 ja sanoi, että on tehnyt lähetteen Poriin. Vielä siinäkään tilanteessa (koska tauti oli täysin tuntematon), en tiennyt, että on kiire. Kysyin lääkäriltä, voimmeko lähteä vasta seuraavana päivänä, koska Kalle oli töissä. Lääkäri sanoi hyvin tiukasti, että lähdette nyt.

Sain viimein Kallen töistä kiinni (rehtorin avustuksella), äidin katsomaan 5kk ikäistä Niiloa ja sitten mentiin. Sokerit olivat 27,9 ja ketoaineet 2,8 kun menimme osastolle. Eikö kerro sinulle mitään? Ei minullekaan silloin. Mutta tilanne oli vakava. Sanoivat, että olisimme todennäköisesti seuraavana yönä tulleet ambulanssilla, hengenvaarallisessa tilassa. Silloin kiitin äitiäni, joka huomasi ensimmäiset oireet.

Viikko sairaalassa, pää täynnä tietoa. Joku kysyi, olenko surullinen. En ehtinyt. Päivät olivat täynnä mittaamista, hiilareita, pistämistä. Suru tuli myöhemmin, paljon myöhemmin.